On aika sanoa hyvästit vuodelle 2020, ja katsoa eteenpäin vuotta 2021.
Kulunut vuosi on koetellut meitä kaikkia tavoin, joita emme olisi voineet ennustaa, ja Kaffakaan ei ole selvinnyt naarmuitta. Vuoden vaihtuessa on tärkeää olla kiitollinen siitä mistä voi, ja tutkailla tarkasti kaikkia virheitä ja haasteita, joista voi oppia tulevaisuuden varalle.
Tämän vuoden aikana Kaffalla on tapahtunut paljon: Tue Pientuottajaa - paketti syntyi vastauksena pientuottajien yhteistyön tarpeeseen kriisin alussa, uudet toimintatavat otettiin käyttöön jokaisella osastolla. Halit ja yläfemmat vaihtuivat nyökkäyksiin ja släkkikanaviin. Yhteiset lounashetket muuttuivat puhelinsoitoiksi. Tavoitteet muuttuivat matkan varrella, ja niistä lopulta tärkein oli tuottaa kahvia viikoittain sellainen kilomäärä, joka takaisi meille kaikille töitä. Pureuduimme asiakkaidemme toiveisiin ja haaveisiin, ja teimme niiden pohjalta ratkaisuja jotka ohjaavat toimintaamme tulevana vuonna. Olemme joutuneet sanomaan hyvästit ihmisille, jotka ovat työskennelleet rinnallamme ja tehneet Kaffasta sen mitä se on tänä päivänä.
Vuosi ei ole ollut helppo, mutta se on valanut meihin uskoa tulevaan tavoin joita emme olisi odottaneet. Suuri kiitos siitä kuuluu asiakkaillemme, jotka vaikeinakin aikoina saapuvat maskin takana hymyillen kahville, tilaavat nettikaupasta tai valitsevat Kaffan kahvipussukan lähikaupan hyllyltä. Kahviloille ja ravintoloille jotka vaikeuksista huolimatta eivät tingi laadusta tai palvelusta. Niille toimisto-asiakkaille, jotka uskovat, että vaikka toimistolla olisi vain muutama ihminen, he ansaitsevat siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, vain parasta kahvitauolla. Kiitos teille.
Kaffan toimitusjohtaja Svante kirjoitti seuraavan kirjeen omista tuntemuksistaan vuodelta 2020:
Sopivan täysi kori toivottavasti antaa tilaa fyysisiin kohtaamisiin (kun ne ovat taas saliittuja), niin tiimimme sisällä kuin myös asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Mekin olemme ottaneet monen vuoden digiharppauksen lyhyessä ajassa. En silti usko, että mikään digitaalinen ratkaisu voi ikinä korvata ihan oikeat kohtaamiset, ja vasta nyt kun niistä on jouduttu luopumaan, huomaa miten tärkeitä ne ovatkaan olleet. Ihmislaji ei ole valloittanut maapalloa viisaudellaan tai fyysisillä ominaisuuksillaa, vaan kommunikaatiolla ja kyvyllä rakentaa yhteisöjä ja toimia ryhmissä. Hyvään yhteisöön kuuluu rakkautta, empatiaa, kunnioitusta, uhrauksia ja vastuun kantamisen, ja ilman fyysisiä kohtaamisia tästä on turha edes haaveilla.
Haluan kiittää jokaista Kaffalainen viime vuodesta, en voisi olla ylpeämpi meidän tiimistämme. Olen erityisen ylpeä siitä, että kukaan ei ole edes ottanut puheeksi, että voisimme joustaa Kaffan arvoissa. Jopa kaikkein pimeimpinä hetkinä, on ollut selvää, että arvomme ohjaavat meitä eteenpäin, tekevät meistä meidät. Vain niiden päälle voimme rakentaa tulevaisuuttamme. Siis kiitos tästä tekemättömyydestä, ja luottamuksesta Kaffaan. Se antaa erityisen vahvan uskon uuteen vuoteen 2021!