Kaltoinkohdellut linnut pääsevät vapauteen Pedron kahvitilalla

Kaltoinkohdellut linnut pääsevät vapauteen Pedron kahvitilalla

Salakuljettajat nappaavat joka vuosi tuhansia lintuja Etelä-Amerikan sademetsistä ja myyvät ne laittomilla markkinoilla. Salakuljetetuilla linnuilla on valitettavasti edelleen suuri kysyntä ja lakivalvonta on puutteellista. Kaffan pitkäaikainen yhteistyökumppani, kahvinviljelijä Pedro Gabarra ja hänen sisarensa Mariana tekevät osansa lintujen tulevaisuuden puolesta kuntouttamalla ja vapauttamalla lintuja takaisin luontoon.

Pedron omistama kahvitila Fazenda Pinhal on palkittu Brasilian vastuullisimmaksi kahvitilaksi useaan otteeseen. Tilan toimintaa muovaa Pedron intohimo kahvia ja ympäristöä kohtaan. Kestävän kehityksen hankkeisiin kuuluu lintujen vapauttamisen lisäksi muun muassa aurinkopaneelien käyttäminen sekä veden, lannoitteiden, torjunta-aineiden ja polttoaineen käytön merkittävä vähentäminen.

Kaikissa klassikkokahveissamme on tällä hetkellä papuja Pedron tilalta. Suurimmalla prosenttimäärällä niitä on AINA-kahveissa.

Kahvitilat tekevät yhteistyötä ympäristöjärjestöjen ja viranomaisten kanssa

Laittoman kaupan tai muuten huonon kohtelun vuoksi takavarikoituja lintuja kuntouttavat ensiksi alueella toimivat järjestöt. Kun linnut ovat valmiita lentämään, ne tuodaan kahvitilalle, jossa ne viettävät ensin aikaa aidatussa tarhassa sopeutuakseen ja sitten linnut vapautetaan luontoon.

Lintujen vapauttamiseen osallistuu myös muita kahvitiloja ja toimintaa organisoi valtion ohjaama ASAS / Wings -hanke. Aihe on erityisesti Marianan intohimo. Hän innostui projektista toden teolla ollessaan katsomassa lintujen vapauttamista toisella kahvitilalla.

Pääpaahtajamme Mike vieraili kesällä Brasiliassa Pinhalin tilalla La Torrefazionen operatiivisen johtajan Karoliinan kanssa. Käynnin aikana he haastattelivat Marianaa projektiin liittyen ja olivat myös mukana päästämässä lintuja vapauteen. Videolta kuulet Marianan ajatuksia lintujen vapauttamisesta:



Lue myös Miken terveiset reissusta tästä blogijutusta!

Takaisin blogiin

1 kommentti

Mariana tekee niin upeaa työtä auttaessaan lintuja. Kun meistä jokainen tekee edes vähän niin yhdessä saamme paljon. Tästä jutusta sain inspiraation aloittaa meidän omien lintujen talviruokinnan lähimetsikössä. Kiitos Mariana kun välität❤️

Heli

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.