Kalasataman K-Supermarket Redin kauppias Ilari Tikkala on ylpeä kauppansa valikoimasta, jonka hän kertoo olevansa alueen laajin. Niin hyllyssä kuin kaupan take away -pisteellä on siis tietysti myös Kaffan kahvit!
Kaupan asiakaskunnasta löytyy niin vaalean kuin tumman kahvin ystäviä, mutta vuosien aikana yleinen markkinatrendi on siirtynyt vähitellen tummasta kahvista vaaleampaan suuntaan. Take away -pisteellä menekki on aika tasaista, mutta vaaleapaahtoista menee sielläkin hieman enemmän. Näin Ilari kommentoi muutosta:
“Vähän sama kuin oluessa oli se tietty buumi. Ostettiin erikoisempia, kaikki osti Ipaa ja nyt tuntuu että kaikki palaa sinne lagerin suuntaan.”
Kaupan take away -pisteeltä käy aamukahvinsa nappaamassa työmatkalaiset ja päivällä taas alueen lähistöllä työskentelevät tulevat siitä tauoilla ostamaan kahvinsa. Alueella rakennetaan rajusti, joten asiakaskunnasta löytyy paljon rakennustyömiehiä.
Yhteistyö Kaffan kanssa on jatkunut jo pitkään ja olemme siitä iloisia!
“Vuonna 2018 pääsimme mukaan kaupan suunnitteluun ja en sanoisi, että Kaffa oli ihan ensimmäinen, kehen olimme yhteydessä, mutta aika alkuvaiheessa kuitenkin. Se oli meille selvää, että halutaan erottautua muista. Siihen aikaan mielestäni juuri kenelläkään ei ollut kovin mietittyä kahvipistettä. Varmaan 95% teki ne kaupassa hajonneista pusseista, jos edes oli kahvipistettä. Mun mielestä sitä oli yllättävän vähän ylipäätään. Se oli selvää, että kahvitoimittajaksi haluttiin joku laadukas ja mielenkiintoinen, ja paikallinen.”
Piipahda lähistöllä ollessasi siis K-Supermarket Redissä ja hae kupillinen kuumaa! Laatu on taattua Kaffaa. Take away -pisteellä tarjolla on vaaleapaahtoinen Go’morron sekä tumman kahvin ystäville maistuva Herra Korppi.